Luovankirjottamisen kurssin tehtäviä siis, ideana oli siispä kirjoittaa kaksi tasan 100 sanaista tekstiä, joista toinen alkoi sanoilla: "Jäätyneitä kiviä. Lyhtypylväs keskellä peltoa" ja loppua sen piti "Näin reunustetun pimeyden käsissäni"
Toisen piti alkaa ja loppua samoihin sanoihin, eli tuohon "Jäätyneitä kiviä, lyhtypylväs keskellä peltoa."
VAIKEAA.
Mutta tässä ne lapset nyt on. Olen aika tyytyväinen.
Mmm, ensimmäinen liittyy uuteen tarinaani joka on nimetty jo "Maukaisuja."
Ja toinen liittyy ikuisuusprojektiin, fantasia tarinaan. -___- Että minä inhoan fantasiatarinoita.
Kommenttia rakkaat ihmiset jos jotain nousee mieleen näitä lukiessa.
Muutoksen keskellä ei ole hyvä seistä.
Jäätyneitä kiviä, lyhtypylväs törrötti keskellä peltoa. Loin siihen varovaisia silmäyksiä, kuin se olisi voinut tuhota aran näköni, ja laskeuduin kyykkyyn maahan, vähän kuin alistuen. Katsoin sitä ylöspäin kuin suurta valaisevaa suojelusenkeliä.
Tunsin omituista yhteenkuuluvuutta pylvästä kohtaan ja päätin hakea sen juurelta muistokseni tuollaisen kiven. Sileän ja kermavaahdon värisen.
Nyt kuuluin kai sitten lyhtypylväälle, noukin kiven maasta ja kuulin maukaisun. Se kuului kaukaa, ikään kuin ukkonen olisi jyrähtänyt, mutta kauniimmin ja sointuvammin vain.
Näin pilvien liikkuvan nopeammin kuin koskaan, tuota ei kyllä voinut aiheuttaa minkäänlaiset tuulet. Hiukseni lennähtivät kasvoilleni kun lyhtypylväs kaartui ylleni huokaisten raskaasti ja näin vain reunustetun pimeyden käsissäni.
Tuli ja Jää
Jäätyneitä kiviä, lyhtypylväs keskellä peltoa, emme tainneet olla oikeassa paikassa. Huojuin kuin kompassi etsien suuntaa. Minne suunnata katseensa tässä pimeässä? Koitin keskittyä ja vedin viittaa paremmin ylleni, ei minun kylmä ollut, olinhan minä täyttä jäätä sisältäpäin.
”Ilman huojumista kiitos”, Minya ärähti vieressäni. Hänellä taas oli kylmä.
Pakkanen pureutuu hänen tulen nuolemiin suoniinsa ja jäädyttää pikkuhiljaa liikuntakyvyttömäksi. Hehkuvan punaiset hiukset alkoivat muuttua oranssiksi, kuin niistä imettäisiin voima pois. Avasin viittani hakasen ja asettelin sen toisen hartioille, ja vaikka vihasimme toisiamme pitkästä yhteisestä matkasta huolimatta, Minyan oli pakko ottaa viittani vastaan, tai muuten tuli sammuisi ehkä kokonaan. Jäätyneitä kiviä, lyhtypylväs keskellä peltoa.
Kommentit