Kävelen alkuillan hämärässä metsässä ja kierrätän katsettani harmaissa puunkuorissa, harmaassa, valuvassa metsässä. Kuulostelen korvillani märkää ilmaa joka on tukehduttaa minut – tahdon jo aukiolle minne voin unohtaa rasian ja sen sisällön.
Samassa päähäni ahtautuu itsetuhoinen ajatus. Avaa rasia! Avaa se pieni punainen rasia, jonka päällä on muovisia jalokiviä ja pahvisia pieniä sydämiä.
Puiden juuret auttavat minua pääsemään yli itsetuhoisen ajatukseni, kompastelu kannattaa. Voin lukea rasian sisällön myöhemmin. Voin lukea ne juuri ennen kuin hautaan rasian. Hautaan muistomme… tahdonko todella tehdä sen?! Niin monen yhteisen hetken jälkeen…
Mutta rasian hautajaisjuhlat jäävät siihen paikkaan. Edessäni kohoaa valkoinen talo. Olenko poikennut polulta? Mikä on tämä talo? Sen suuri raskas ovi on auki, ikkunat ovat mustat kuin hiili, mutta niiden takana loistavat valkoiset verhot. Kierrän talon oikealle sivulle, kurkistan nurkan takaa ja sisältäni pääsee tukahtunut kiljaisu. Se kaikki paniikki purkautuu sisältäni tähän hetkeen ja huudan niin että metsä repeää. Linnut lentävät huutaen pois ja minusta tuntuu että jäisin aivan yksin …
Lapsi oli katsonut minua tutuilla vihreillä silmillään.
Painaudun puista talonseinää vasten ja koitan rauhoittua. Kunnes rauhoittumisesta ei ole tietoakaan kun korvani alkavat kuullen askelia, ja eteeni liukuu se samainen poikalapsi. Silmät ovat pienet ja suu avoin. Posket ovat pyöreät mutta jäätähohkaavan kylmät. Haukon henkeäni paniikin ja itkun sekaisissa tunnelmissa. Lontoon metrot vilisevät silmissäni…
Lapsi katsoo minua vihaisena ja loukkaantuneena, ja juoksee sinne mistä tulikin, nurkan taakse. Tärisen ja valun kyykkyyn homeisen ja iljettävän talon vierelle. Ilta on pimennyt.
Kurkistan uudestaan nurkan taakse ja poika istuu maassa ja tuijottaa talon seinää. Katson häntä kuin pieni lapsi eläintarhassa norsuja. Silmät viiruina ja mielessä sataviisi kysymystä.
Nousen seisomaan. Kuka hyvänsä poika luuleekin olevansa, se ei voi olla…Hän. Asia on loppuun käsitelty. Minähän olen… olen rohkea! Osaan ajatella järkevästi, vakuuttelen itselleni. Oi kyllä.
Kommentit