Minulle riitti. Kiitos todellisuus elämäni tuhoamisesta! Kävelen tärisevin askelin ovelle ja käteni painaa ovenkahvalla kuin valas, pahalla ylipaino ongelmalla varustettuna.

En tahtoisi mennä, jättää asioita taas solmuun oman elämäni kohdalle, mutta pakenen. Rusettia tästä ei voi koskaan tulla.

Istun autoni harmaalle pehmeälle penkille ja minusta tuntuu hetken kuin voisin vajota sen pehmeyden läpi, kuin ongelmienkin. Havahdun ja etsiskelen avaimiani pala kurkussa. Tahdon liikkeelle tämän kulkuneuvon kanssa! Nyt! Mutta kuinka ollakaan, avaimeni ovat tehneet mystisen katoamistempun. Kiroan julmia avaimiani, kun näen miehen parvekkeella.

Hänen ilmeensä on kova kuten ennenkin, ja hän heilauttaa avaimiani kädessään. Astun ulos autosta ja mies heittää avaimet maahan.

Otan ne itkusta ja raivosta väristen ja ajan pois. Mies vilkuttaa ikkunalta.

Olen vihainen. Vain vihainen, vähättelen ja meinaan rysäyttää päin lyhtypylvästä. Tunnen käsieni vapisevan ratilla ja koetan räpytellä kyyneliä silmistäni. Ikkunanpyyhkimet toimivat paljon paremmin kuin luomeni, kun alkaa sataa. Pilvistä tipahtelee ohuita kyyneliä autoni katolle, ja sisällä ne valuvat pitkin ruumistani, tahtomatta ollenkaan päästä lähelle silmiäni. Vihdoin kuitenkin saan pois sen riivatun olon kehostani, ja näkökenttääni pusertuu kyyneleitä ja kaikki muuttuu avuttoman sumuiseksi puuroksi.

Pysäköin autoni ja painan pääni alas. Hakkaan rattia. Tahdon musiikkia. Lähden kävelylle, se helpottaa.

Upotan käteni hansikaslokeroon ja siihen osuu rasia. Minä ja tajuntani ymmärtävät kyllä mikä se on, mutta käteni… Se kiertää sormensa rasian ympärille ja vetää kokonaisen palan elämästäni, silmieni eteen.

Päätän täyttää toivomuksen yksin. Tiedämme molemmat minne se on vietävä. Päätimme sen aikoja sitten. Aikoja tosiaan… Vedän syvään henkeä ja koitan rauhoittua.

Hän ei enää palaa. Kai hän olisi palannut elämäni kurjimpana hetkenä, jos hän pystyisi. En siis tarvitse enää tätä raskasta rasiaa. Miten paperi voikin painaa niin paljon?

Yhdessä hiusten hulmahduksessa seison ulkona, ilman sateen suojaa. Annan sen piestä minua. Etsin aution paikan ja annan olla.